13.7.2018

TUSKALIVE: BEHEMOTH ”ECCLESIA DIABOLICA EVROPA 2019 E.V.” -KIERTUE SUOMEEN

Tammikuun lopulla rävähtää kunnolla, kun Puolan black metal -jätti Behemoth saapuu Suomeen kahdelle keikalle uuden albuminsa myötä. Mukanaan Behemoth raijaa melkoisen revohkan: iltoja täydentävät länsinaapurimme melodisen dödiksen uranuurtaja At The Gates, sekä amerikkalainen uuden aallon black metal -ryhmittymä Wolves In The Throne Room.

Maailman johtaviin black metal -nimiin lukeutuva Behemoth on perustettu vuonna 1991 Puolassa. Yhtyeen kehityskaari on vakuuttava: albumi albumilta ja kiertue kiertueelta, Behemoth on tuonut musiikkiinsa lisäsävyjä laventaen fanikuntaansa ja lopulta siirtynyt genrensä piikkipaikalle. Behemoth tunnetaan äärimmäisen tiukkana live-bändinä ja äskettäin yhtye nähtiin Ilosaarirockissa, jossa täydelle Tähtiteltalle vedetty rymistely ei takuulla jättänyt ketään kylmäksi.

Tämä poikkeuksellisen väkevä kolonna esiintyy Helsingin The Circuksessa 29.1. ja seuraavana päivänä 30.1. Tampereen Pakkahuoneella.

TUSKALIVE ESITTÄÄ:
Behemoth ”Ecclesia Diabolica Evropa 2019 e.v.” -kiertueen Suomen keikat
Support: At The Gates, Wolves In The Throne Room

Ti 29.1.2019 HELSINKI - THE CIRCUS
Lipunhinta alk. 46,00 €
Ikäraja: K-18 | ovet 19:00
Ennakko: Ticketmaster

Ke 30.1.2019 TAMPERE - PAKKAHUONE
Lipunhinta alk. 42,50 €
Ikäraja: K-18 | ovet: ilm. myöhemmin
Ennakko: Tiketti & Lippu.fi

Lipunmyynti alkaa ma 6.8. klo 12:00

LISÄTIETOA:
Kiertueen järjestäjä: Finnish Metal Events Oy
Promoottori: Jouni Markkanen (jouni@greybeard.fi)
Akkreditoinnit: Silke Yli-Sirniö (silke@nuclearblast.de)

http://behemoth.pl
http://atthegates.se/
http://wittr.com/
http://www.tuska.fi/tuskalive
http://greybeard.fi/

 

 

John Garcia
Behemoth