2.4.2015

Tuska 2015 –Tuska Pre-Party Tavastialla

TUSKA PRE-PARTY: BATTLE BEAST & LOST SOCIETY TAVASTIALLE

Tavastialla tärähtää! BATTLE BEAST ja LOST SOCIETY saapuvat liekittämään festarikansaa Tuska Pre-Partyihin keskiviikkona 10.6.2015. Keikkailta on osa Helsingissä järjestettävää kansainvälistä raskaan musiikin tutkimuskonferenssia. Liput myynnissä TIketissä nyt! 

Noora Louhimon johtama Battle Beast tunnetaan korkeaoktaanisista laululinjoista sekä isoista kertosäkeistä. Tiuhaan tien päällä viihtyvät taistelutoverit kukkoilevat linkkinä klassisen heavyn ja oman musiikillisen visionsa välillä. Yhtyeen kolmas albumi, “Unholy Savior”, julkaistiin tammikuussa. 

Rivakalla tempolla maailman thrash-kartalla rajojaan laajentanut Lost Society tarttuu Tavastiaa rinnuksista ja ravistelee rock-luolaa nuoruuden innolla. Vuodesta 2010 operoinut jyväskyläläinen thrash/speed metal -pumppu kannattaa tsekata livenä ennen kuin muu maailma vie herkut lautaselta. Parhaillaan uutta materiaalia työstävä nelikko nähdään kuluvan kevään aikana mm. Loud & Metal Attack -festivaalilla  Japanissa.

Tavastialla järjestettävä Tuska Pre-Party on osa Aalto-yliopiston organisoimaa kansainvälistä Modern Heavy Metal Conference -tapahtumaa. Konferenssi pidetään Helsingissä 8.-12.6.2015, Tuska on tapahtuman yhteistyökumppani. Lisätiedot: www.modernheavymetal.net

TUSKA PRE-PARTY: BATTLE BEAST & LOST SOCIETY

Tavastia, Helsinki
Ke 10.6.2015
Ovet: 20:00
Ikäraja: K-18
Liput: ennakkoon alkaen 15,50 € ja ovelta 17,00 € (mikäli jäljellä)
www.tiketti.fi

www.battlebeast.fi
www.facebook.com/lostsocietyfinland
www.tuska-festival.fi
www.tavastiaklubi.fi
www.tiketti.fi
www.modernheavymetal.net

John Garcia
Satyricon