|
2.-4.7.2010
Tuska vuosimallia 2010 oli viimeinen Tuska Kaisaniemen jo hyvinkin tutuksi käyneessä puistossa. Jäähyväisiä Kaisaniemelle oli jättämässä 33 000 Tuskan kävijää, eli festivaalin kaikki 3 päivää olivat jälleen loppuunmyytyjä. Festivaalikansaa hemmotteli äärimmäisen helteisen sään lisäksi DEVIN TOWNSEND – ZILTOID THE OMNISCIENT –albuminsa ensimmäisellä ja ainutkertaisella esityksellä. Devinin erikoisesiintymisen lisäksi tässä poikkeuksellisenkin kovassa kattauksessa esiintyivät MEGADETH, NEVERMORE, SATYRICON, TESTAMENT, W.A.S.P., KAMELOT, DEVIN TOWNSEND PROJECT, HYPOCRISY, CROWBAR, PAIN, TAROT, IHSAHN, FINNTROLL, NILE, SWALLOW THE SUN, OVERKILL, CANNIBAL CORPSE, OBITUARY, BLOODBATH, TURMION KÄTILÖT, TRIGGER THE BLOODSHED, WARMEN, SOTAJUMALA, BLAKE, RYTMIHÄIRIÖ, TORTURE KILLER, SURVIVORS ZERO, BARREN EARTH, INSOMNIUM, FM2000, [AMATORY], THE ARSON PROJECT ja ARMED FOR APOCALYPSE.
Jatkoklubinäyttämöinä toimivat tänä vuonna Tavastia, Virgin Oil Co., Nosturi ja uusi tulokas Dante’s Highlight.
Kesällä 2011 Tuska siirtyy Suvilahden uudelle tapahtumakentälle, parin kilometrin päähän Kaisaniemestä. Merta edemmäs ei siis olla menossa kalaan ja Tuska tulee jatkossakin olemaan hevifestari kaupungissa, aivan ytimen tuntumassa. Tuska-organisaatiossa odotetaan ensi kesää ja uutta paikkaa lähes lapsenomaisella innolla. Muutos ei aina ole pahasta vaikka se vähän saattaa pelottaakin.
Tuska kumartaa syvään Kaisaniemelle, sen lähialueen asukkaille ja katsoo luottavaisena tulevaisuuteen.
Suvilahdessa nähdään.
26.-28.6.2009
Tuska 2009 keräsi Kaisaniemen kentälle n. 28 000 metallistia juhlimaan raskaan musiikin ylivertaisuutta. Seuraavat taiteilijaryhmät esittelivät tulkintojaan jälleen suurimmaksi osaksi helteisessä Helsingissä: IMMORTAL, VOLBEAT, SUICIDAL TENDENCIES, NEUROSIS, AMORPHIS, MY DYING BRIDE, THE FACELESS, PESTILENCE, ENSIFERUM, STAM1NA, GOJIRA, KORPIKLAANI, BLACK DAHLIA MURDER, PARKWAY DRIVE, LEGION OF THE DAMNED, ALL THAT REMAINS, MUCC, GIRUGÄMESH, AMORAL, DEATHCHAIN, JON OLIVA'S PAIN, ELUVEITIE, ROTTEN SOUND, SABATON, FIREWIND, GAMA BOMB, PROFANE OMEN, CALLISTO, EVILE, MEDEIA, DAUNTLESS, TUKKANUOTTA.
Jatkoklubeilla saanti ja anto oli jälleen kovaa luokkaa. Areenoina toimivat TAVASTIA, NOSTURI ja VIRGIN OIL CO.
Kahdettatoista Tuskaa edelsi keskiviikkona 24.6. Kaisaniemessä järjestetty loppuunmyyty FAITH NO MORE -konsertti, joka lunasti kaikki sille asetetut, kohtuuttomiksikin povatut odotukset. MIKE PATTON kumppaneineen tarjoili kiistämättä yhden vuoden 2009 -konserteista.
Tuska 2010 tulee taas tarjoilemaan uuden annoksen ajankohtaista raskautta. Missä se järjestetään, on vielä kirjoitushetkellä avoinna. Ollaanko vielä Kaisaniemessä vai kenties jossain muualla? Saas nähdä.
27.-29.6.2008
Yhdestoista Tuska-festivaali marssitti lavoilleen monien mielestä kaikkien aikojen parhaan Tuska-kattauksen. Tahtipuikkojaan heiluttelivat SLAYER (USA), CARCASS (UK), DIMMU BORGIR (NOR), MORBID ANGEL (USA), KILLSWITCH ENGAGE (USA), SONATA ARCTICA, FIELDS OF THE NEPHILIM (UK), AMON AMARTH (SWE), MOKOMA, KREATOR (GER), STAM1NA, ENTOMBED (SWE), DIABLO, JOB FOR A COWBOY (USA), BEHEMOTH (POL), NILE (USA), KALMAH, DREAM EVIL (SWE), TYR (FRI), PRIMORDIAL, KORPIKLAANI, THE SORROW (AUT), THE SCOURGER, NOXA (IND), SOTAJUMALA, KYPCK, KIUAS, GHOST BRIGADE, DISCARD, TRACEDAWN, SHADE EMPIRE ja DYING FETUS (USA). Tuota kattausta silmälläpitäen ei ole mikään ihme, että juhlan kaikki kolme päivää myytiin loppuun hyvissä ajoin ennakkoon.
Jännitysmomenttia ja nopeita päätöksiä oli ilmassa sunnuntaiaamuna, kun KORPIKLAANIn soittimet olivat hukassa jossain päin Eurooppaa. Tästä johtuen yhtye joutui perumaan esityksensä ja paikkaamaan saatiin BEFORE THE DAWN huimalla 37 minuutin varoitusajalla. Kiitos siitä, Tuomas & co.
Vuoden 2008 erikoisuutena nähtiin festivaalia edeltävänä torstaina 26.6. järjestetty NIGHTWISH, EPICA (NL) & AMORPHIS –erilliskonsertti. Muuta merkittävää oli suurta sympatiaa herättäneet tuotantotoimiston alla asustaneet hevikanit, kaikkien aikojen maskotti SIMEONI-vuohi sekä vaaleanpunaiset t-paidat.
Klubirintamalla voimia miteltiin Tavastialla, Nosturilla, Virgin Oil Co:ssa sekä Inferno Baarissa.
Vahvasti siis meni ja tästä on hyvä jatkaa. Ei muuta kuin pyörä pyörimään ensi vuotta varten. Kyllä siitä taas kisat saadaan.
29.6.-1.7.2007
Järjestyksessään jo kymmenes Tuska juhlittiin, kuinkas muuten kuin helteisissä merkeissä. Koko juhlaviikon riivanneet sateet loppuivat perjantaiaamuna ja juhlakansa sai nauttia juomansa auringon porottaessa tuttuun malliin. Perjantai ja lauantai olivat myyty loppuun jo ennakkoon ja sunnuntaikin jäi lopulta vain muutamaa lippua vajaaksi. Juhlijoita kokoontui Kaisaniemeen taas kerran yli 33 000.
Ohjelma tarjosi jälleen herkkua moneen makuun; niin rasvaiseen kuin tuliseen, kevyempiäkään vaihtoehtoja unohtamatta, painopisteen ollessa ehdottomasti siellä karsinogeenisemällä puolella. Kolmella lavalla yleisöä viihdyttivät CHILDREN OF BODOM, EMPEROR (NOR), IMMORTAL (NOR), BLIND GUARDIAN (GER), STRATOVARIUS, W.A.S.P. (USA), DRAGONFORCE (UK), MOONSPELL (POR), ISIS (USA), KATATONIA (SWE), PAIN (SWE), Finntroll, HATESPHERE (DK), Sturm Und Drang, Profane Omen, MERCENARY (DK), Moonsorrow, VADER (POL), MISERY INDEX (USA), Scent Of Flesh, LEGION OF THE DAMNED (NL), IMPERIA, Insomnium, Maj Karma, Turisas, Before The Dawn, Brother Firetribe, D’ESPAIRSRAY (JPN), 45 Degree Woman, Naildown, Nicole sekä Thunderstone.
Perinteikkäät ja monijuovaiset jatkoklubit rykäistiin tällä kertaa Tavastian ja Nosturin lisäksi Virgin Oli Co:ssa sekä Infernossa, erittäin väkevällä kattauksella.
Kuviot ja juonet kesälle 2008 ovat jo suunnittelupöydällä, jotta teille, hyvät Tuskalaiset, voitaisiin tarjota jälleen unohtumattomia kokemuksia. Usko on vahva, että näin tulee käymään. Lepo. Vuodeksi.
30.6.-2.7.2006
Viime kesänä festivaalin tulevaisuutta uhanneet kiristyneet ympäristömääräykset saatiin kumottua ja Tuska 2006 vietettiin helpottuneissa ja erittäin helteisissä tunnelmissa. Aurinko paistoi, hiekka pölisi ja monenlaiset juomat virtasivat. Kävijöitä oli viikonlopun aikana jälleen n. 33 000.
Ohjelman leveys ja monipuolisuus puhuttivat; lavoilla nähtiin niin koko kansan suosikkeja, oman genrensä johtotähtiä kuin kulttuuritekojakin. Kaisaniemen kolmella helteisellä lavalla esiintyivät THE SISTERS OF MERCY (UK), VENOM (UK), CELTIC FROST (CH), OPETH (SWE), ANATHEMA (UK), SODOM (GER), ARCH ENEMY (SWE), Sonata Arctica, Diablo, Amorphis, Mokoma, Tarot, Stam1na, NINE (SWE), Suburban Tribe, FREEDOM CALL (GER), Wintersun, GOJIRA (FRA), DEATHSTARS (SWE), Swallow The Sun, BURST (SWE), Norther, Verjnuarmu, Kalmah, The Scourger, MENDEED (UK), Pain Confessor, April, Impaled Nazarene, METSATÖLL (EST), EPICA (NL) sekä vuoden tauon jälkeen Tuskan lauteille paluun tehnyt Timo Rautiainen.
Jatkoklubeja pidettiin perinteisten Tavastian ja Glorian lisäksi nyt myös Nosturissa. Klubeilla esiintyi jälleen kattava ja kirjava kaarti metalliorkestereita läheltä ja hieman kauempaakin.
Tuska 2007 tulee olemaan järjestyksessään jo kymmenes Tuska. Mitä juhlavuoden kunniaksi keksitäänkään, jää nähtäväksi. Se on ainakin varmaa, että kymmenes Tuska juhlitaan uudessa komennossa. Stuba Nikula, mies joka toi Tuskan Tavastialta Kaisaniemeen ja pienen piirin fiilistelystä koko kansan tietoisuuteen, siirtyi uusien haasteiden pariin. Ei tosin kovin kauas mutta kauluspaita siellä vaaditaan. Ohjissa on nykyään monessa kulttuuriliemessä keitetty Outi Alander, joten suitset ovat kireämmällä kuin koskaan. Ja suunta vakaa. Juhlavuotta tullaan juhlistamaan monellakin tavalla, yleisön viihtyvyteen panostetaan edelleen: lisää vessoja ja pittipohdiskelua, muiden muassa. Ja jotain isompaakin on mielessä. Sitä odotellessa.
15.-17.7.2005
Tapahtuma-alueen laajentuminen 11 000 per päivään ei juurikaan auttanut lippuja haluavia. Juhla möi ennätysvauhtia ja liput loppuivat osin jo ennen juhannusta. Luvassa oli siis taas kerran kunnon kinkerit.
Ohjelma oli tasaisen vahva ja huomionarvoisaa oli yhä kasvanut ulkomaisten artistien katras. Pienempien ulkomaisten esiintyjien Suomeentuominen onkin muodostuunut Tuskan yhdeksi kulmakiveksi. Ja ainahan noita isompia ja vanhempiakin viitsii katsella. Lavalla meuhasivat ja helteessä paistattelivat MONSTER MAGNET (USA), Apocalyptica, Finntroll, Teräsbetoni, SCARVE (FRA), PRIMAL FEAR (GER), DESTRUCTION (GER), Callisto, Wintersun, MALEDICTION (FRA), DIMMU BORGIR (NOR), TESTAMENT (USA), GAMMA RAY (GER), MNEMIC (DEN), Deathchain, Thunderstone, Amoral, Rotten Sound, LAKE OF TEARS (SWE), Ajattara, Pain Confessor, Sinking, NAGLFAR (SWE), ACCEPT (GER), Sentenced, Children Of Bodom, EVERGREY (SWE), Viikate, SKYCLAD (UK), Stam1na, Turmion Kätilöt HIERONYMUS BOSCH (RUS). Kaikilla lavoilla ainakin kerran esiintyi myös Paska.
Klubipuolella esiintyjiä oli jo yli 30 ja klubeja myös alaikäisille Gloriassa. Vanhaa kotikenttääkin muistettiin kahdella klubilla lopullisen purkutuomionsa saaneilla VR:n Makasiineilla.
Oman varjonsa juhlan päälle heitti Helsingin kaupungin kiristyneet ympäristömääräykset, joiden takia koko juhlan olemassaolo Helsingin rajojen sisällä on kyseenalainen. Taistelu tyhmyyttä ja suvaitsemattomuutta vastaan jatkuu syksyllä.
16.-18.7.2004
Jo kolmatta vuotta peräkkäin Tuskan porteilla myytiin ei-oota. Tällä kertaa festari myytiin loppuun jo viikkoja ennen tapahtumaa. Vaikka 80-luvun hevin henkiinheräämisen johdosta muutkin festarit esittelivät ennenkuulumattoman määrän raskaamman sarjan tanssiorkestereita, Tuskan kävijät pysyivät uskollisina kotpesälleen eikä Tuskan asema horjahtanut suuntaan taikka toiseen. Päinvastoin, se vankistui entisestään. Kiitos siitä teille.
Säiden puolesta koko kesän parhaana viikonloppuna yleisöä tanssittivat ja laulattivat hevilegenda DIO (USA), IN FLAMES (SWE), Nightwish, FEAR FACTORY (USA), DEATH ANGEL (USA), Kotiteollisuus, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Suburban Tribe, Sonata Arctica, SOILWORK (SWE), Diablo, DARK TRANQUILLITY (SWE), Charon, DARK FUNERAL (SWE), DISMEMBER (SWE), Mokoma, Ensiferum, DEW-SCENTED (GER), NASUM (SWE), Impaled Nazarene, Sinergy, BESEECH (SWE), Blake, Chaosbreed, Swallow The Sun, D.S.K. (FRA), Drive, Trollheim’s Grott, Machine Men, Kilpi, Twilightning sekä Turisas.
Kolmanneksi viralliseksi jatkoklubiksi Tavastian ja Stella Starin rinnalle saatiin Manala ja jatkoklubien lauteilla nähtiinkin neljän päivän aikana yhteensä peräti 36 yhtyettä.
11.13.-7.2003
Toinen loppuunmyyty festivaali peräkkäin loi uutta uskoa tulevaisuuteen. Tällä kertaa jokainen päivä myytiin loppuun (sunnuntai vasta portilta) eikä vähiten TYPE O NEGATIVEN (USA) ja MINISTRYN (USA) ansiosta. Yleisölle esiteltiin kolmas esiintymislava, teltassa soinut Hellsinki-stage, joka sai nimensä osin Tuskan historian ensimmäisen julkisen avustuksen mukaan. Helsingin kaupungin kulttuuri- ja kirjastolautakunta tuki festivaalin kansainvälistymistä 10 000 eurolla, jolla paikalle saatiinkin ennätysmäinen yli 50 ulkomaisen toimittajan joukko.
Vuoroin sateessa ja helteessä kuultiin ja nähtiin taas kerran häkellyttäviä yksilö- ja ryhmäsuorituksia a la Children Of Bodom, Stratovarius, SOULFLY (BRA), Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, The 69 Eyes, Sentenced, Amorphis, EDGUY (GER), Tarot, THE HAUNTED (SWE), ARCH ENEMY (SWE), Lordi, Finntroll, LOST HORIZON (SWE), Moonsorrow, BEHEMOTH (POL), Thunderstone, Norther, Lullacry, Rotten Sound, Barathrum, Mannhai, Immortal Souls, Horna, Mokoma, Thyrane, Mauron Maiden, Reverend Bizarre, Divine Decay
Klubirintamalla uusi valtaus Tavastian ja Semifinalin lisäksi oli Stella Star Clubi, jossa metalli kirskui kahtena päivänä täydelle tuvalle.
12.-14.7.2002
Vuonna 2002 nähtiin Tuskan historian ensimmäiset Loppuunmyyty-kyltit porteilla. Lauantaina ja sunnuntaina 5500 ihmisen raja tuli vastaan ja viikonloppuna. Kaisaniemen puistossa meuhkasi yhteensä yli 15 000 metallifania.
Läkähdyttävässsä helteessä koettiin suuria ja pieniä elämyksiä ja kun backstagen Korakin Gymikin saatiin aiempaa parempaan kuntoon tuli esityksiin tarvittavaa potkua. Penkistä nostivat BRUCE DICKINSON BAND (UK), MACHINE HEAD (USA), Norjalaisen Immortalin ansiokkaasti paikannut MARDUK (Swe), THE CROWN (Swe), MUSTASCH (Swe) ja kotimaiset Nightwish, Sentenced, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Sonata Arctica, Impaled Nazarene, Suburban Tribe, Ensiferum, Moonsorrow, Blake, Ajattara, Sara, Diablo, Sunride, Demigod, Verenpisara ja Maj Karman Kauniit Kuvat.
Klubit valtasivat tällä kertaa Tavastian ja Cornerin lisäksi myös Rock Cafe Maestron ja Semifinalin. Yleisöä viiihdyttivät Ruotsin ylpeydet 2 Ton Predator ja Project Hate sekä kotimaiset Thunderstone, Burning Point, Purity, Grinister, Godsplague, Rite ja Divercia.
11.-13.7.2001
Vuoden 2001 Tuska onnitteli itseään 10 000 kävijän lisäksi olemalla kesän 2. kansainvälisin festari 6 ulkomaisella esiintyjällään. Esiintymässä olivat IN FLAMES (Swe), AMON AMARTH (Swe), HEADPLATE (Swe), RHAPSODY (Ita), TRANSPORT LEAGUE (Swe) ja KATATONIA (Swe).
Kuten aikaisemmissakin Tuska festareissa oli Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus edelleen ohjelmistomme maskotti. Lisäksi webbimasterimme painostuksesta johtuen oli saksan valloittaja Eläkeläiset kossupulloineen möykkäämässa humppaansa. Lisäbonuksena oli kotimaan yksi kovimmista akteista joka on pystynyt myymään kultaa näinkin pienessä pitäjässä kuin Suomessa.Tuskaa diggailevat Stratovariuksen poijjaat itse ehdottivat tuloaan Tuskaan, mikä otettiin iloisesti yllättyneinä vastaan. Stratojen ensivierailu ns.ison liigan meiningillä toi mukavaa lisästatusta Tuskalle ulkomaisia promoottoreita ja bändejä ajatellen. Kovassa nosteessa olleen Kotiteollisuuden lisäksi lavoja lämmittivät The 69 Eyes, Impaled Nazarene, Finntroll, Amorphis, Gandalf, Yearning, Drive, Daniel Lion Eye and The Rollers, 45 Degree Woman, Rotten Sound ja United Underworld.
Tämän kolmipäiväisen bakkanaalin lisäksi oli Tavastialla perjantaina ja lauantaina jatkoklubit, joissa meuhkasivat Spiha, Mokoma, Divine Decay, Hellbox, Down My Throat, Superjudge ja ensimmäisen virallisen esiintymisensä suorittanut Blake.
7.-8.7.2000
TUSKA OPEN AIR METAL FESTIVAL 2000 kasvoi ja saimme kävijämääräksi kokonaisuutena yli 5000 kävijää. VR:n makasiinit olivat hienot puitteet 7. Ja 8.7., joita myös ulkomaalaiset toimittajat sekä yleisö kiittelivaät. Mikäs on sen hienompaa auringon helottaessa VR:n Makasiineilla kuin iso lauma mustapaitaisia metallidiggareita kokoontuneena yhteen ilman minkäänlaista keskinäistä nahinaa. Ympäristökeskus ja poliisi kiitteli Tuska -järjestelyjä.
Ainoa takaisku oli, kun ONE MINUTE SILENCE peruutti samana päivänä tulonsa Suomeen. Sekin kääntyi iloksi saadessamme häthätää paikkaamaan aina ikivihreän STONEn, joka olikin monelle unelmien täyttymys. Ulkomaisia akteja olivat GAMMA RAY, SATYRICON, PAIN ja THE CROWN. Kotimaisista juhlaa ilahduttivat Nightwish, Children Of Bodom, Trio Niskalaukaus, Finntroll, Eternal Tears of Sorrow, Sinergy, To Die For, Terveet Kädet, Impaled Nazarene, Babylon Whores, The Black League, Lullacry, Diablo, Metal Gods ja Reduced to Ash.
6.-7.7.1999
Vuoden 1998 lopussa Perkeleen delegaatio ja Tavastia löivät uudestaan päätä yhteen ja ELMU tuli mukaan remmiin. Tuska Metal Fest sai ammattimaisemman kosketuksen. Tuska-delegaatio ryhtyi muokkaamaan seuraavaa Tuskaa. Päätettiin siirtyä ulkoilmafestariksi. Helmikuussa '99 delegaatio päätyi siihen tulokseen, että VR-makasiinit olisi otollinen paikka hevibakkanaalien temmellyskentäksi. Koko kevät otettiin yhteyksiä ja kehiin saatiin DARK TRANQUILLITY ja THE KOVENANT. Muu ohjelmisto rakentui pikkuhiljaa. Takaiskuna oli juuri ennen H-hetkeä Kovenantin peruutus. Tuotevalvontakeskus asensi kapuloita rattaisiin lyhentämällä tunnilla soittoaikaa niin ulko- kuin ja sisälavallakin. Positiivista palautetta tuli poliisiviranomaisilta sekä ympäristökeskukselta. Nähtiinpä poliisitkin diggailemassa bändejä. Muut esiintyjät 6. Ja 7.7.1999 olivat Nightwish, Jimsonweed, Amorphis, Throne of Chaos, Lullacry, D-Ray, Gandalf, ...And Oceans, 45 Degree Woman, Afterworld, Itä-Saksa, Trio Niskalaukaus, The 69 Eyes, Sentenced, Barathrum, Divine Decay, Bury Me Deep, Painflow, Purity, Two Witches, Soul Above, Twilight Opera ja Tarot.
3.-4.7.1998
TUSKA METAL FEST syntyi viinanhuuruisten aivojen lyödessä tyhjää eräänä talvisena aamuna 1998. Koska Suomi Finland Perkele Metal Magazine oli saanut jo jalansijaa alati tiukentuneessa yhteiskunnassa oli aika siirtyä seuraavalle tasolle. Perkeleen delegaatio siirtyi Tavastia-klubin primus motorin, Juhani Merimaan, juttusille ja tarjosi ideaa. Ensimmäinen Tuska vaati verta, hikeä ja paljon wiinaa. Yhden päivän festari muuttuikin kaksipäiväiseksi (3.-4.7.1998) bakkanaaliksi. Vierailevana rytmiryhmänä oli Norjan turskatehtaan helmi GORGOROTH. Muut juhlakansaa ilostuttaneet orkesterit olivat: Impaled Nazarene, Kyyria, Hundred Years, Am I Blood, Barathrum, Gandalf, D-Ray, Crimson Midwinter, Corporal Punishment, Trio Niskalaukaus, Babylon Whores, Nemeh´s O.D., Cryhavoc ja Absurdus.
Tuska-organisaatio 2009: Tony Taleva, Outi Alander, Hanna Kuosmanen, Niklas Nuppola and Jouni Markkanen.
|